Tällaisen suloisen Bambi perheen satuin bongaamaan kun kävin kirppiksellä tekemässä kierrosta. Ne näyttivät todella suoloisilta ja nostalgisilta, joten pakkohan ne oli ottaa sieltä mukaan. Muistan omasta lapsuudestani vastaavanlaisia eri eläin aihioita sekä tutteja joita tuli kerättyä ja vaihdeltua kavereitten kesken. Esimerkiksi minulla oli valtava kokoelma erin kokoisia ja värisiä tutteja joita tuli kaulassa aina roikoteltua kotiavaimien seurana. Harmikseni olen kaikki kerätyt tutit laittanut kiertoon, ja aloinkin tuossa miettimään että kaippa sen yhden tutin olisi voinut edes muistona säästää. Tulihan tuota lapsena kerättyä vaikka jos mitä, mutta niistä joskus myöhemmin lisää.